keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Hiljaisuuden retki lauantaina 13.10.2012

Hiljaisuutta ja monimuotoista metsää voi usein löytää samojen polkujen varsilta - tai vielä useammin poluilta poikkeamalla. Milloin olet viimeksi kuunnellut metsää? Ja onko metsä niin hiljainen paikka kuin usein ajatellaan?

Mitä hiljaisuus oikeastaan on?

Kuva: Niina Ruuska

Suomen luonnonsuojeluliitto viettää Hiljaisuuden päivää Hiljan nimipäivänä eli maanantaina 8.10 luonnonhiljaisiin paikkoihin retkeillen ja seminaarien muodossa. Salossa kuitenkin retkeillään vasta viikonloppuna, lauantaina 13.10. Retken järjestäjät (SSLSY ja SALOMETSO) haluavat tarjota mahdollisuuden viettää lauantai-iltapäivää erossa kiireestä, liikenteen melusta, kauppojen hälinästä ja lehtipuhaltimien hurinoista.
Salon kaupungintalolta lähtevä retkikunta suuntaa nokkansa kohti Kurkelaa ja Villa Ceciliaa. Matkan varrellakin kuunnellaan. Kiinnitetään huomiota ääniin ja meitä ympäröivään melusaasteeseen.
Luontoretkellä etsitään hiljaista paikkaa. Ehkä Salon hiljaisinta?

Kuva: Jarmo Markkanen

Ohjelma (pienen pieniä muutoksia tehty torstaina 4.10)

  • Bussikyyditys Salo-Kurkela-Salo lähtee 16.00 Salon kaupungintalon P-alueelta (Tehdaskatu 2)
  • Retkikohteessa Kurkelassa ollaan n. 16.40
  • Luontoretken kesto noin tunnin, ota säänmukaiset vaatteet. Pyydämme huomioimaan, että maasto voi paikoitellen olla jyrkkäpiirteistä kulkea.
  • Villa Ceciliassa mahdollisuus ruokailuun noin klo 18.00
    •  Sienirisotto, kahvi/tee ja pulla 10 € (ruoka ei sisällä lihaa eikä sipulia)
    • Kahvi/ tee mahdollista saada myös erikseen, jos ei halua osallistua ruokailuun
  • Klo 18.30 Irmeli Karjalainen luennoi hiljaisuuden merkityksestä
  • Paluu Saloon lähtee noin klo 19.15 (perillä Salossa n. klo 20.00)
Ruokailuun tai kahviin/teehen osallistumisesta ilmoitetaan Jarmolle: markkanen.jarmo(at) gmail.com
Ilmoittautumiset bussikyydin järjestämiseksi Niinalle: niina.ruuska(at) salo.fi tai (044) 778 7815 soitto/viesti.

 Tervetuloa mukaan!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti